Metsäretki, onneksi ennen sadetta

4H -yhdistys on houkutellut metsään luontorasteille jo jonkin aikaa ja nyt oli tilaisuus lähteä. Matkaa oli vain muutama kilometri, jonka kuitenkin kuljimme autolla. Pyöräilyyn koko koulun voimin reitti olisi ollut mielestäni liian vaarallinen; tie on mutkikas ja kapea. Eivätkä lapset välttämättä aina muista ajaa aivan tien reunassa.

Sää suosi meitä todella. Lämmintä riitti, eikä onneksi satanut vielä aamupäivällä. Iltapäiväksi oli kuuroja luvattu ja niitä myös tuli. Kävelyyn tien laidasta varsinaisille luontorasteille meni noin 10 minuuttia.

 

Joissain kohdin polku oli hieman kostea ja täytyi hieman katsella mihin astuu. Kaikki eivät katsoneet. Kuljimme jopa pitkospuita myöten ja ylitimme joitain ojiakin. 

Metsänomistaja oli halunnut jättää palstansa koskemattomaksi. Metsä oli siis aivan luonnontilassa ollut jo varsin kauan. Kontrasti viereisiin hoidettuihin metsäpalstoihin oli selvä. Alemmissa kuvissa on siis aitoa, alkuperäistä ja luonnonvaraista metsää. Puita ei ole kaadettu, vaan ne ovat kaatuneet itsekseen ja jääneet siihen. Monimuotoinen metsäluonto ja sen pikkuötökät tarvitsevat myös tällaisia puita. Tehometsänhoito yksipuolistaa sekä flooraa että faunaa.

 

Kevät oli joissain kohdin jo niin pitkällä, että mustikka kukki, mutta näin oli vain parhailla kasvupaikoilla.

 Toiseksi viimeisellä rastilla oli ilokseni entinen oppilaani. Hänellä oli esillä metsästysaseita. Kuvan etualalla oleva ase on minullekin varsin tuttu - sotilaskivääri. Tuollaisella tähtäilin ja ammuskelin vihollisia 40 vuotta sitten. Jos nyt joku alkaa laskeskella, että mikäs sota silloin oli menossa, niin kerron, että ei mikään. Viholliset olivat pahvisia kuvia. Taisin edustaa armeijassa aivan viimeisiä ikäluokkia, joilla oli vielä tuollainen perinnease.